Urheilu Suomessa

Suomalaista urheilua voidaan tarkastella joko kilpaurheilun, penkkiurheilun tai kuntourheilun kannalta. Penkkiurheilu on tuttua hommaa monelle suomalaiselle, kukapa ei olisi jännittänyt leijonien puolesta jääkiekon MM-kisoissa tai seurannut Kimi Räikkösen taistoa F1-kisoissa. Kuntourheilusta taas tiedetään ainakin se, että kävely- tai juoksulenkkeily on yksi suosituimmista liikuntamuodoista, ehkäpä jopa yksi kaiken kaikkiaan suosituimmista harrastuksista. Kilpaurheilu on sitten aivan oma lukunsa, joka on joidenkin lajien osalta melkoisen synkkää seurattavaa.Kun suomalaiset urheilijat alkoivat kirjoittaa nimiään historiankirjoihin, elettiin maassamme huippu-urheilun kulta-aikaa. Nykypäivänä, kun jo yhdenkin olympiamitalin saavuttaminen on maallemme varsin positiivinen ennuste kesäolympialaisissa, on melkoisen mielenkiintoista katsahtaa hiukan taaksepäin ja huomata, että Suomi oli vuosien 1908 ja 1936 välillä olympiamitalitaulukon neljäntenä. Toki paljon on muuttunut maailmassa niin poliittisesti kuin urheilullisestikin noista ajoista.Paini ja yleisurheilu olivat suomalaisen urheilun kultakaivoksia kesälajien osalta, kun maamme huippu-urheilukenttä alkoi kehittyä. Sittemmin mukaan on tullut monenlaisia lajeja, kuten lumilautailu vuosituhannen alussa. Kesälajeista keihäänheitto on pysynyt suomalaisten pelikenttänä, kun taas Paavo Nurmen, Lasse Virénin ja muiden juoksijasuuruuksien jälkeen kestävyysjuoksussa ei ole enää saavutettu samanlaista menestystä.Talvilajeissa suomalaiset ovat pärjänneet varsin hyvin niin jääkiekossa kuin hiihdossa ja mäkihypyssäkin. Myös yhdistetty on ollut varsin vahva laji jo aiemmin mainitun lumilautailun lisäksi. Jääkiekko on suuren yleisön suosikkilaji, jonka kahta maailmanmestaruutta on vuosina 1995 ja 2011 juhlittu varsin railakkaasti useamman päivän ajan. Suomalaiset hiihtäjät ovat nostaneet profiiliaan parin viimevuoden aikana, kun arvokisamitaleillakin on saatu taas herkutella surullisen kuuluisten Lahden vuoden 2001 doping-käryjen jälkeen. Mäkihyppy sitä vastoin ei yhdistetyn tavoin ole entisellä tasollaan. Janne Ahosen viiden mäkiviikon voittoputki ja Samppa Lajusen Salt Lake Cityn kolme olympiakultaa ovat enää vain haaleita muistoja.