Jääkiekko pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulta löytyy kaksi nykyisin SM-Liigassa pelaavaa joukkuetta, HIFK ja Espoon Blues. Helsinkilänen Jokerit siirtyi KHL:ään, kun Hjallis Harkimo päätti myydä joukkueen suomalaisvenäläiselle Gennadi Timtsenkolle. Tämän jälkeen narriseura onkin niittänyt menestystä KHL:n Bobrov-divisioonassa, jonka joukkue voitti ensimmäisenä Venäjän ulkopuolelta tulevana joukkueena. Vantaaltakin löytyy jääkiekkoseura, Kiekko-Vantaa, joka pelaa SM-Liigasta yhtä alemmalla sarjatasolla, Mestiksessä.

Suomen SM-Liigassa pelaava HIFK on sarjatasollaan pelaavista joukkueista vanhin. Joukkue oli mukana jo vuoden 1928 SM-sarjassa. Kaudesta 1975-1976 joukkue on ollut mukana SM-sarjassa ja onkin yksi neljästä joukkueesta, joka on ollut tauotta sarjassa tuosta kaudesta lähtien. HIFK:n kotihalli on Töölössä Nordenskjöldinkadulla sijaitseva Helsingin jäähalli. Jokereiden ja HIFK:n ottelut olivat, ensiksi mainitun joukkueen vielä pelatessa Suomen sarjassa, odotettuja kohtaamisia. Vaikka helsinkiläiset jääkiekkofanit ovat saaneet kaksi suurta joukkuetta kotikaupunkiinsa, ei molempien kannattaminen ole missään tapauksessa ollut vaihtoehto. Suosikkijoukkue polveutuu isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle.

Jokerien siirtyminen KHL:ään poisti tietysti herkullisen paikalliskamppailuasetelman, mutta uskollisimmat Jokeri-kannattajat seuraavat suosikkijoukkueensa uraa myös itärajan takana. Ja onpa faneilla tosiaan syytä ylpeyteenkin, sillä joukkueen ura on kulkenut KHL:n läntisessä divisioonassa melko mukavasti. Kun Jokerien ilmoitettiin siirtyvän KHL:ään, alkoi spekulaatio siitä, saadaanko Espoon Bluesista samantyyppinen vastustaja HIFK:lle kuin Jokerit olivat ja siirtyvätkö Jokerikannattajat kannustamaan Bluesia SM-liigan voittoon. Nyt muutama vuosi KHL-uutisen jälkeen voidaan sanoa, etteivät Jokeri-kannattajat ainakaan suurissa määrin ole vaihtaneet leiriä, eikä Bluesin ja HIFK:n peleihin ole saatu aivan samanlaista sähköä kuin Jokerit-HIFK-kamppailuissa nähtiin.